perjantai 18. tammikuuta 2019

Miten kävi ostosten vähentämisen?

Aurinkoista perjantaita!
Kirjaimellisesti tuo aurinko paistaa tuolta horisontista. Jihuu..ihanaa kun se vihdoinkin paistaa, vaikka vain sen pienen hetken. Ummistan silmäni vain sisällä leijuville pölyille. Nyt on kulunut jo sen verran aikaa, että on hetki katsoa miten minun "ostolakon" on käynyt.


Viime vuonna jo alkuvuoden aikana aloin miettimään omia kulutustottumuksiani ja sitä miten paljon kaikkea omistankaan. Kaapeistamme löytyi kaikenlaista vaatetta, kippoa ja kuppia, mutta oliko siellä sellaista joita en ole käyttänyt ollenkaan. Kaapeistamme löysin ison pussillisen verran vaatteita ja tavaroita joita emme ole käyttäneet vuosiin ja olin vain säästänyt niitä myöhemmin käytettäväksi. Silloin syntyi päätökseni pienehköstä ostolakosta. En halunnut tehdä mitään tiukkaa ostolakkoa, joten sain ostaa itselleni edelleen lomalahjan ja tarvitsemiani vaatteita. Lomalahja sisältää enemmänkin pitkäaikaisia hankintoja joita olen haaveillut ja jotka tulevat käyttööni.

Nyt alle vuosi tästä hetkestä voin todeta, että osteluni on vähentynyt. Olen ostanut muutamia vaatteita, joita olen tarvinnut. Kotiin mitään isompaa en ole nyt ostanut. Ainoastaan taulun, pyyhkeitä ja muutaman tyynynpäällisen olen kuluneiden tilalle hankkinut. Useasti sormeni ovat olleet nettikaupan kassalla, mutta aina hetken mietittyäni olen perunut ostokseni. Muutama viikko sitten siivosin jälleen vaatehuonettamme ja sain sieltä kiertoon pussillisen vaatteita. Keittiön kaappeja siivotessani huomasin monta sellaista juttua jotka halusinkin ottaa nyt käyttööni. Teen jonkin verran niin, että laitan jonkun tavaran pois kaappiin ja joskus myöhemmin vaihdan ne jälleen käyttööni. En silloin ehdi kyllästyä niihin tavaroihin ja kaupoissa ei tule niin paljoa hetken mielitekoja. Olen ollut tyytyväinen omaan pienentyneeseen osteluuni. Nyt olen harkinnut ostoksiani ja kun ostan, ostan kestäviä sekä mielelläni kotimaisia tuotteita. Jos se on vain mahdollista.

Viimeisin ostokseni on ollut joululomalahja itselleni. Sain alennuksesta pitkään haaveilemani villakangastakin, Marimekon Mollan. Aion jatkaa tätä kevennettyä ostolakkoani edelleen. Joskus on kuitenkin paikallaan antaa itsellensä lahja..on se syntymäpäivälahja tai tällainen lomalahja. En koe siitä omantunnon tuskia. En voi yksin pelastaa ilmastoamme tai roskavuorien syntyä..mutta voin tehdä pienen teon, olla ostamatta vain ostamisen vuoksi. En moralisoi niitä jotka ostavat, koska jokainen tekee valintansa itse. Olen vain halunnut katsoa miten pystyn olemaan hankkimatta kaikkea kivaa joita haluaisin, mutta jo huomenna olisin unohtanut koko hankintani. Haen enemmänkin tällä omaa hyvinvointia. Haluan satsata omaan vapaa-aikaani enemmän kuin tavarapaljouteen. Hiljalleen ehkä opin. Katsotaan olenko samaa mieltä vielä vuoden päästä, mutta nyt olen kuitenkin tyytyväinen tähän ostosten vähentämiseeni.


Millaisia ajatuksia teillä syntyi ostamisesta ja tavarapaljoudesta? Onko kierrätys teidän juttunne?

Rentoa viikonloppua murut!

torstai 10. tammikuuta 2019

Kevättä ajatuksissa...

En tiedä mistä johtuu, että vuodenvaihde tuntuu minusta aika usein taitekohdalta. Vanhat jutut jäävät taakseni ja uudet alkavat. Niinkuin jälleen olisi tulossa uusi mahdollisuus, enkä edes tiedä mihin. Kevääseen, puutarhaan ja ajatuksiin ainakin. Kaapit olisi tarkoitus putsata ja käydä läpi. Joistain tavaroista luovun tai osan laitan niistä kiertoon. Tämä on sellaista "uuden alun" juttujani, kaapit tyhjiksi kaikesta ylimääräisestä roinasta.


Talven pimeys on alkanut hiljalleen helpottamaan ja päivän valoisa aika pitenemään. Olen ottanut jo esille kirjoja ja lehtiä, jotta voin kerätä uusia ideoita kevättä kohti. Olenkohan vähän liian aikaisessa? Suuria suunnitelmia ei ole kevään sisustusjuttuihin. Muutamaa järjestelyjuttua on tiedossa ja eteisen jatkojuttua mietinnässä.

Olohuoneeseen vaihdoin tänään osan tyynynpäällisistä vähän keväisempiin. Mitenhän nuo tyynyt tuossa sohvallakin ovat vain lisääntyneet?! Uusia tyynynpäällisiä en ole hankkinut, vanhat ovat olleet kierrossa tuolla vaatehuoneessa. Ainoa hankinta on ollut tuo Annon tyyny, jonka tilasin alennuksesta. Olenhan jatkanut joten kuten sitä "ostolakkoani", mutta siitä ihan erillinen juttu myöhemmin. Kun vihdoinkin olin saanut tyynyrumban ohi, palkitsin itseni latte kahvilla ja Fazerin suklaapaloilla.

Jotenkin tämä vuoden vaihteen jälkeinen aika on ollut kiireistä. Oman kunnon ylläpito ja muut harrastukset ovat vieneet mennessään. Kevättä siis ajatuksissani..

Hyvää alkanutta vuotta!







maanantai 24. joulukuuta 2018

Hyvää joulua!

Kun tänään avasin silmäni tähän valkoiseen pakkasaamuun, olen jo loman aloituksen johdosta levännyt. Olo on odottavan rauhallinen. En ole stressannut joulusta tai mistään valmisteluista ollenkaan. Olen tehnyt valmisteluja hiljalleen ja kaiken ei tarvitsekaan olla täysin tiptop. Joulu merkitsee meille yhdessäoloa, ulkoilua ja hyvää ruokaa.


Joulukuusta meillä ei ole tänä vuonna. Tuollainen kuusen oksa on tämän vuoden "joulupuu" ja tästä eteisestä siirsin sen eilen olohuoneeseen. Laitoimme siihen muutaman valkoisen pallon ja tietysti tähden latvaan. Ei kai tätäkään pidä niin vakavasti ottaa, vai mitä pidätte minipuustamme? Olen kyllä ihastellut tuolla instagramin puoleella teidän upeita joulukuusianne, ne ovat olleet jokainen kauniita.



Eteiseen siirsin sitten lahjaksi saadun joulutähden. Punainen joulutähti on kaunis. Nyt blogi jää joulutauolle ja palaamme sitten uusien sisustusideoiden kanssa ensi vuonna takaisin.

Hyvää ja rentoa joulun aikaa kaikille lukijoilleni!
-Yksiseitsemästä-


lauantai 15. joulukuuta 2018

Hetki ennen Joulua..

Heissan murut!
Miten teillä on joulun valmistelut edenneet? Täällä ei ole podettu ainakaan stressiä joulun lähestyessä. Pikemminkin olen ottanut todella rennosti tämän joulun lähestymisen. Vaikka olen jo aiemmin todennut etten ole jouluihmisiä niin tämä vuosi on tuonut poikkeuksen. Olen jopa nauttinut hiljalleen syttyvistä jouluvaloista, joulukorttien kirjoittamisesta ja joululeipomisesta. Kaikkea olen tehnyt kohtuudella.


Stressitön, rento joulu on mielestäni itselleni parhain. Joulukukat ovat ehtineet kukkia ennen joulua jo tovin. Niiden tilalle ostin miniruusun ja aika kauniilta se näyttääkin. Odotan jo malttamattomana loman alkua ja niitä pitkälle venyneitä aamuja, kirjoja lukien ja ulkoillen. Pientä pakkaskeliä toivoisin..



Sisustus rintamalla ei ole nyt tapahtunut mitään merkittävää. Joulukoristeita on jonkin verran otettu esille ja tuleva minikuusemmekin saa muutaman pallon oksilleen..siitä tarkemmin joulun alla tuolla instagramin puolella. Millainen tiedän joulupuunne on tänä vuonna?

Hyvää viikonloppua!